Downtown

When you're alone and life is making you lonely
You can always go downtown
When you've got worries, all the noise and the hurry
Seems to help, I know, downtown

Just listen to the music of the traffic in the city
Linger on the sidewalk where the neon signs are pretty
How can you lose?
The lights are much brighter there
You can forget all your troubles, forget all your cares

So go downtown
Things will be great when you're downtown
No finer place for sure, downtown
Everything's waiting for you

So go downtown...

(Petula Clark - Downtown, 1964)

Walkabout

Jostain syystä päädyn aina paikkoihin, joihin pääsee vain kävelemällä. Ylämäkeen. 10 kilometriä. Tosin, myönnetään, useimmiten juuri sieltä (kolmannen) mäen päältä tai parin sadan (tuhannen) rapun päästä löytyvät ne upeimmat paikat. Koska olen suomalainen, niin perillehän on päästävä vaikka läpi harmaan kiven. Oli hauskaa tai ei (yleensä ei). Mutta kun sinne perille sitten päästään, niin hyvin nopeasti muistuu mieleen miksi koko retkelle alunperin lähdettiin. Ja miltei aina määränpää todellakin on niiden hikipisaroiden ja miljoonan rakon (koska tietenkin laitoin flip flopit jalkaan, olin menossa bussilla rannalle) arvoista. Ei muuten ollut hullumpi paikka olla piknikillä. Kuvat viime viikonlopulta, Whytecliff parkista, West Vancouverista.

Kesäviikonloppu

Viime viikonloppuna täällä(kin) nautittiin yli 30 asteen helteistä. Itsekkin pidän lämpimästä ja jopa kuumasta säästä, mutta kun mittari kohoaa reilusti yli kolmenkympin, vietän kyllä aikaani mieluiten jossain vähän viileämmässä. Se on jännä miten sitä talvella valitetaan kun on niin kylmä (no okei, Espanjassa oli +15, viime talvena en valittanut) ja kun se kauan kaivattu lämpö sitten lopultakin saapuu, niin onkin liian kuuma (itsensä tästä tunnistaneet, nyt saa huutaa hep!). Teinkin itselleni lupauksen, että tänä kesänä yritän olla valittamatta kuumuudesta, sillä tiedän kaipaavani sitä kuitenkin ensi talvena. Sitä paitsi, pidän kesästä ja hei, se on vain kerran vuodessa. Nyt vain toivotaan, että vielä tulisi noita kauniita kesäviikonloppuja, joista nauttia. Cheerio!

First week

Ensimmäinen viikko täällä on takana ja alan itsekkin vähitellen olemaan hereillä ihmisten aikoihin. Koska viikko on kuitenkin mennyt enemmän ja vähemmän haamuillessa, kuvasaldo on vielä heikohko. Kokemuksia on sen sijaan kertynyt jo huikeasti enemmän. Viime tiistaina vietettiin Canada Dayta eli paikallista kansallispäivää ja menokin oli sen mukaista. Ilma oli kaunis (+30, aurinkoista) ja kaikki juhlimassa ulkona. Päivän päätti tietenkin loistelias ilotulitus. Monet paikalliset ovat luonnollisesti kyselleet mistä olen kotoisin ja ovat myös olleet erittäin kiinnostuneita suomalaisista tavoista ja kulttuurista. Tähän mennessä eniten ihmetystä on varmaankin saanut meidän itsenäisyyspäivän vietto keskellä talvea; se kuulemma kuulostaa oudolta, kun on kylmä ja pimeäkin. Muutaman muunkin huomion olen jo ehtinyt tehdä paikallisesta elämästä ja arjesta:

• tuore pinaatti on täällä taivaallista. 
• kukaan ei kävele, edes kuntosalille (ideaani kävellä noin 4km matka pidettiin outona)
• jääkaapit ovat valtavia, mutta ihmiset erittäin ystävällisiä
• leffatyyliset autopalot ovat arkea, minäkin olen nähnyt jo yhden

1. Oman naaman kuvailemista instagrammiin 2. taivaallinen kana-pinaatti-mustikka salaatti
3. lähipuisto ensimmäisellä aamulenkillä 4. lenkille lähdössä, oletettavasti

Passi ja hammasharja

Ajattelinpa kirjoittaa tuosta lähes jokaisen matkailijan (lisä)stressin aiheesta, nimittäin pakkaamisesta. Itse olen aivan onneton mitä tulee pakkaamiseen. Tavaroita on aina joko liikaa (parempi vaihtoehto) tai jotain olennaista puuttuu (esim. ne aurinkolasit). Stressin kaksinkertaistamiseksi harrastan myös mitä-otan-mukaan listojen laatimista. Jotta voin pohtia miljoonanteen kertaan mitä olennaista olen unohtanut listata. Useimmiten tuppaan myös unohtamaan, että harvemmin sitä ollaan matkalla autiolle saarelle (paino sanalla harvemmin). Unohtuneita asioita voi ostaa. Tai niitä ilman voi jopa pärjätä.

Tämän kertaisen pakkauksen yksi suurimmista haasteista oli varmastikin matkan pituus. Puolessa vuodessa kun ehtii niin sää, vuodenajat kuin omat lempparivaatteetkin vaihtua. Lisähaasteena oli tietenkin saada mahdollisimman monet kengistäni mahtumaan mukaan. Epäilemättä vaikeinta koko urakassa oli kuitenkin se, että kaikkea ei voinut ottaa mukaan ja mielessä pyörikin usein, että mitä jos kuukauden kuluttua haluaisin pukea päälleni juuri sen villatakin, jonka jätin Suomeen. Tavaran määrää karsiessani käytin mittarina sitä, milloin olen viimeksi käyttänyt vaatetta; jos se on lojunut yli vuoden kaapin pohjalla, se saa jäädä sinne nytkin. Yritin myös olla pakkamaatta kovin montaa samanlaista/samankaltaista vaatetta mukaan. Joitain asioita jätin ihan tarkoituksella Suomeen, jotta voisin ostaa uudet, heh. Muutaman (vähän suuremman) säädön jälkeen kaikki tavarat mahtuivat onneksi laukkuihin ja tilaakin jäi, joten matkaan lähti erittäin tyytyväinen nainen.

Tässä oma (erittäin lyhyt) vinkkilistani pakkaamista varten:

• tee lista, se auttaa hahmottamaan pakkaamista
• aloita pakkaaminen ajoissa (edellisiltana aloitettu pakkaaminen vie vain yöunet)
• ota huomioon sään, vuodenajan ja makusi vaihtelut
• aloittaessasi pakkaamaan kerää tavarat tiettyyn paikkaan (esim. olkkarin sohvalle) ja pukeudu aamuisin siellä (koska tietenkin pakkasit jo lempipaitasi)
• muista että harvemmin menet autiolle saarelle
• otsikon mukaan ne tärkeimmät; passi ja hammasharja (ja luottokortti)
• älä stressaa, se ei nimittäin auta :)

EDIT: viikon täällä oleskelun jälkeen en ole vielä kaivannut mitään sen kummempaa. Hammasharjan olisin toki voinut pakata mukaan.